(
Ja silloin kuu, kuin äsken viritetty
Hopeakaan, taivahalta katsoo
Hääriemujamme.
THESEUS.
Mene, Philostrate,
Ateenan nuoret huvituksiin kutsu!
Herätä vilpas, virkku ilon henki,
Pois hautajaisiin käske mielen synkkyys:
Se kalvas vieras loistoomme ei sovi.
Hippolyta, sua miekallani kosin
Ja väkivallalla sun lempes voitin;
Nyt, toista virttä laulain, häämme vietän
Kemuilla, juhlilla ja näytelmillä!
(Egeus, Hermia, Lysander ja Demetrius tulevat.)
EGEUS.
Eläköön Theseus, suuri ruhtinaamme!
THESEUS.
Suur' kiitos, hyvä Egeus! Mit' uutta?
EGEUS.
Vihoissani ma tulen valittamaan
Omasta tyttärestäin, Hermiasta. -
Demetrius, esiin! - Armollinen herttua,
Tää mult' on luvan saanut naida hänet. -
Lysander, esiin! - Mutta, jalo herttua,
Tuo hurmannut on tyttäreni mielen.
Runoja hälle kannoit sa, Lysander,
Ja lemmenlahjoj' immen kanssa vaihdoit.
Kuunvaloss' ikkunansa alla lauloit
Valeäänin valeleminen säveleitä.
Sukelsit kuvas hänen kuvastiinsa
Hiuskutrilla, koruilla, sormuksilla,
Kukilla, maiskeilla ja muulla romulla,
Joll' iso vaikutus on nuoreen tyttöön.
Juonillas tyttäreni tunnon kiedoit
Ja lapsen kuuliaisuuden näin käänsit
Tylyksi ykspäisyydeks. - Jalo herttua,
Nyt jos hän tässä teidän edessänne
Demetriot' ei suostu ottamaan,
Vetoan vanhaan oikeuteen ja tahdon
Hänestä määrätä kuin omastani:
Niin, joko ottamaan tään ylimyksen
Tai kuolemaan. Se tässä kohden ompi
Lain selvä sääntö.
THESEUS.
Mitäsanot, Hermia?
Tee työtä neuvottua, kaunis lapsi.
Sun tulee isääs pitää jumalanas,
Jok' ihanuutes loi; niin, hänen suhteen
Sin' olet vahakuva vaan, jonk' ompi
Hän leimannut; ja hänen vallassaan on
Se säästää tai se kuvattomaks tehdä.
Demetrius on sievä ylimys.
HERMIA.
Niin myös Lysander.
THESEUS.
Itsessänsä kyllä.
Mut nyt kun hän ei ole isäs mieleen,
Sun tulee toista pitää sievempänä.
HERMIA.
Oi, isälläni jos mun silmän' oisi!
THESEUS.
Sun silmäs tulee noutaa hänen mieltään.
HERMIA.
Rukoilen: suokaa mulle anteeks, herttua.
En tiedä, mikä voima rohkeeks sai mun;
En myöskään, loukkaako se kainouttani,
Jos tässä seurass' aatostani puollan;
Mut, armollinen herra, pyydän tietää,
Mik' ankarin mua kohtaa rangaistus,
Demetrioon jos suostuvani kiellän.
THESEUS.
Sun kuolla täytyy taikka ijäksesi
Pois kieltää seurustelu miesten kanssa.
Siis, kaunis Hermia, sydäntäsi kuule,
Nuoruuttas muista, tutki tarkoin vertas,
Ja sano, isäs valinnan jos hylkäät,
Sa nunnanpuvussako kestää voit,
Pimiään luostarihin suljettuna,
Ja hedelmättömänä ikäs elää,
Ylistäin raukein virsin kylmää kuuta.
Kolmasti autuas ken näin vertaan hiltii,
Pyhissä käyden ikäns' impenä!
Mut maallisesti toki onnekkaampi
On hajuvedeks liuotettu ruusu
Kuin se, mik' impi-orallansa kuihtuu
Ja pyhäss' erakkuudess' elää, kuolee.
HERMIA.
Niin tahdon minä elää ja niin kuolla,
Ennen kuin neitseellisen oikeuteni
Sen valtaan heitän, jonka kylmää iestä
Sydämmeni ei valtiaakseen myönnä.
THESEUS.
Ajatusaikaa ota ensi ehtaan,
Ja sinä päivänä, jok' ikiliittoon
Mun yhdistääpi armahani kanssa,
Sa silloin ole joko valmis kuoloon
Tuost' ylpeydestäsi isääs kohtaan,
Tai miehekse8S Demetrius ottamaan,
Tai iki-neitsyyteen ja -erakkuuteen
Dianan alttarilla vannoudu.
DEMETRIUS.
Oi, myönny, armas. - Sä, Lysander, heitä
Mun oikeuteni hyväks heikot vaatees.
LYSANDER.
Demetrius, sinuahan isä lempii:
Nai sinä hänet; jätä Hermia mulle.
EGEUS.
Niin oikein, herjaaja! Ma häntä lemmin,
Ja mik' on mun, sen lempen' antaa hälle,
Ja mun on tyttö, ja Demetriolle
Kaikk' oikeuteni häneen luovutan.
LYSANDER.
Min', armollinen herra, yhtä jalo
Lien synnyltä koin hänkin, yhtä rikas,
Ja rikkaampikin, mitä lempeen tulee,
Niin onnen suosituinen kaikin puolin
Kuin Demetrius, milt'en suositumpi;
Ja, mikä enemp' on kuin kaikki kerskat:
Ihana Hermia mua rakastaa.
Miks en siis oikeuttani puolustaisi?
Tuo mies - sen hänen päänsä kautta vannon -
Nedarin tyttäreen Helenaan liehi
Ja tytön lemmen sai; nyt sulo impi
Ihaillen, jumaloiden houreksii vaan
Tuot' uskotonta, petollista miestä.
THESEUS.
Tuon olen kuullut, myönnän sen, ja aioin
Demetriota siitä puhutella;
Mut ylellisten toimieni tähden
Sen aivan unhotin. - Demetrius, tule,
Ja tulkaa, Egeus, mua seuratkaa;
Mull' yksityist' on haastamista teille. -
Ja sinä, kaunis Hermia laita että
Sovitat haavees isäs tahdon mukaan:
Ateenan laki muuten tuomitsee -
Sit' emme millään keinoin saata muuttaa -
Sun kuolemaan tai iki-erakkuuteen. -
Hippolyta! mun armahani, tule!
Demetrius ja Egeus, seuratkaa!
Mull' ompi teille hiukan toimitusta
Hääjuhlaa varten sekä kerrottavaa
Jotakin, joka teitä varsin koskee.
EGEUS.
Olemme iloll' alttiit palvelukseen.
(Theseus, Hippolyta, Egeus, Demetrius ja seuralaiset.)
LYSANDER.
Armaani, miksi on niin kalvaat poskes?
Kuin kuihtuvat niin pian niiden kukat?
HERMIA.
Satehen puutteest' ehkä, vaikka kyllin
Vois silmieni vaanit niitä kastaa.
LYSANDER.
Voi! Mikäli ma olen lukenut
Tai kuullut kertomuksista, ei koskaan
Tyyn' ole uskollisen lemmen virta,
Näet, milloin ovat eri sukuperää -
HERMIA.
Voi tuskaa! Jalo halpaan kytketäänkö?
LYSANDER.
Tai muuten paripuolet ijän suhteen-
HERMIA.
Voi surmaa! Ikäkulullenko nuori?
LYSANDER.
Tai määrää heimon valinta -
HERMIA.
Voi, kammo!
Vieraanko silmill' armas valitaan?
LYSANDER.
Tai vaikka onkin soputunteisuutta,
Niin hyökkää sota, kuolema tai tauti,
Ja onni on kuin tuokioinen ääni,
Kuin varjo vaihtuva, kuin uni lyhyt,
Nopea niinkuin mustass' yössä leimaus,
Mi vilaukselta näyttää maan ja taivaan,
Mut ennenkuin sanoa ehdit: kah!
Sen hulmaisee jo pimeyden kuilu;
Näin pian täällä kirkkaus himmentyy.
HERMIA.
Jos puhtaan lemmen osa ain' on tuskat,
Niin salliman se kai on määräystä.
Siis kestäin kärsikäämme koetukset,
Kosk' yhtä omaa lemmellen on tuska,
Kuin itkut, unet, houreet, huokaukset
Tuon haaveraukan ovat seuralaiset.
LYSANDER.
Kehoitus oiva! Kuules, Hermia!
Tätini, leskivaimo, jolla suuret
On perimykset eikä yhtään lasta,
Ateenast' asuu kuuden virstan päässä.
Omana poikanansa hän mua pitää.
Siell', armas Hermia, sun avioitsen;
Ateenan julmat lait ei siellä meitä
Voi saavuttaa. Siis, jos sa mua lemmit,
Niin huomen-illall' isäs luota hiivi,
Ja metsässä, mi täst' on virstan päässä
(Miss' ensin sinut näin Helenan kanssa
Aamulla varhain Vappujuhlana),
Sua siellä odotan.
HERMIA.
Lysander armas!
Cupidon parhaan jousen kautta vannon,
Lujimman kultakärki-vasamansa,
Venuksen viatonten kyyhkyjen
Ja kaikkein lemmen sulosidetten,
Rovion kautta, johon Dido nousi,
Kun viekas trojalainen pakoon sousi,
Kautt' ilmi-valain, joita rikkoi mies
Useempia, kuin nainen virkkaa ties:
Paikalla, jonka neuvoit mulle, armaan',
Ma huomenna sua vastass' olen varmaan.
LYSANDER.
Sanaasi luotan. Helena, kah, tulee.
(Helena tulee.)
HERMIA.
Helena kaunis, terve! Minne matka?
HELENA.
Sanoitko: kaunis? Tuota älä jatka!
Sun kauneuttas Demetrius lempii vainen,
Oi, sinä onnellinen kaunokainen!
On silmäs hälle johtotähtenä,
Ja ihanampi huultes hyminä
Kuin leivon laulu, joka keväin soipi,
Kun tuomi tuoksuu, vilja vihannoipi.
Jos niinkuin tauti tarttuis somuuskin,
Het', immyt kaunis, syliis syöksisin,
Silmiini silmäis loiston tartuttaisin,
Kieleeni kieles sulosoinnun saisin!
Jos mun ois maailma, sen soisin sulle,
Kun säilyisi Demetrius vain mulle.
Oi, neuvo, miten sinä katsahdat
Ja millä häntä puolees taivutat!
HERMIA.
Kun muikistelen, ihastuu vaan hän.
HELENA.
Jos niin hän ihastuis mun hymystän'!
HERMIA.
Kiroan häntä, lemmellä hän kostaa.
HELENA.
Rukoillen lempensä jos voisin nostaa!
HERMIA.
Jos kuinka häntä vihaan, hän mua ihaa.
HELENA.
Jos kuinka häntä lemmin, hän mua vihaa.
HERMIA.
Mun vikani ei ole hupsuus tuo.
HELENA.
Kauneutes vaan; se vika mulle suo!
HERMIA.
Tyyn' ollos! Hänt' en enää häiri, en;
Pois Lysanderin kanssa pakenen.
Ennenkuin Lysanderin nähdä sain,
Ateena oli ilotarhanain.
Oi, mikä sulous lie kullassani,
Kun hornaks näin se muuttaa taivahani!
LYSANDER.
Helena, kuullos hankkehemme vaan:
Kun huomen-illall' aalto kalvossaan
Kuvastaa Phoiboon kasvot hopeiset
Ja helohelmin kiiltää kukkaset
(Sopiva lempiväisten pakohetki),
Pois silloin Ateenast' on meillä retki.
HERMIA.
Ja metsässä, miss' usein ruusustossa
Leväten vaiheteltiin - muistatko sa? -
Sydämen sulot salaisuudetkin,
Ma siellä kohtaan nyt Lysanderin.
Ja sitten Ateenasta pois, ja niin
Vieraisiin maihin, uusiin ystäviin.
Hyvästi jää! Rukoile puolestamme!
Demetriusta sulle toivotamme. -
Lysander, pidä sanas! Silmä saa
Ens' yöhön lemmen nälkää sairastaa.
LYSANDER.
Sen, armas, teen.
(Hermia poistuu.)
Hyvästi, Helena!
Lumeilla lumoojasi valloita!
(Menee.)
HELENA.
Voi, kuinka oikukas on onnen tie!
Mua kaunihimpi Hermia ei lie;
Mut Demetrion mielen ken sen tiesi,
Ei näe hän min näkee joka miesi.
Hän pettyy, Hermiata liehakoiden,
Samaten minä, häntä jumaloiden.
Mik' arvotonta, turhaa, halpaa on,
Voi rakkaus eloon nostaa, arvohon.
Ei silmillään se näe,vaan tunnollaan,
Sokoksi senvuoks Lempi kuvataan.
Ja älyn rahtuistakin on se vailla,
Hapuilee umpimähkään sokon lailla:
Ja senvuoks lapseks sanovatkin sen,
Kosk' ainiaan se joutuu petteesen.
Kuin hurja poika pilanpäiten vannoo,
Niin Lempikään ei väärää valaa kammoo.
Demetrius, kunnes mieltyi Hermiaan,
Rakeina mulle työnsi valojaan,
Mut Hermian kun lämpöpiiriin tuli,
Niin valat haihtuivat ja rakeet suli.
Pakoa Hermian en hältä salaa;