3 NOITA.

Heti, heti!

KAIKKI.

Häijy on kaunis ja kaunis on häijy;

Sumussa ja pilvissä noidat ne leijuu.

(Katoavat.)

Toinen kohtaus.

Leiri Foresin lähellä.

(Miekankalsketta kuuluu. Duncan kuningas, Malcolm, Donalbain,

Lenox ja seuralaisia tulee. Soturi verissään kohtaa heidät.)

DUNCAN.

Ken tuossa verissään? On näkö hällä,

Kuin kapinasta uuden uutukaista

Hän tietäisi.

MALCOLM.

Se sama mies on, joka

Soturin oivan, karskin lailla iski

Mun kahleist' irti. - Terve, urho veikko!

Nyt kuninkaalle kerro, kuinka sodan

Ol' lähtiessäs laita.

SOTURI.

Epävarma,

Kuin kahden uupunehen uijan, jotka,

Taidolleen haitaks,toisiins' iskevät.

Macdonwald julmus - kapinoitsijaksi

Omansa aivan: kihistenpä versoo

Hänessä muukin konnuus - länsisaarilt'

Avukseen kernit sai ja gallowglassit;

Ja onnetar, hymyillen kirotyölle,

Sai petturille portoks; mutta turhaan:

Macbeth, jot' urhoks syystä mainitaan,

Ilkkuillen onnetarta, maalla miekka,

Jok' yhä vielä veritöistään höyrys,

Miehuuden sankarina raivas tiensä

Tuon orjan luokse suoraan;

Ei kättä paiskannut, ei hyvästellyt,

Vaan vatsan halkas leukapieliin saakka

Ja kallon nosti meidän muurillemme.

DUNCAN.

Oi urho serkku! Uros ansiosta!

SOTURI.

Kuin päivän koita julmat ukonilmat

Ja myrskyt haaksirikkojatkin seuraa,

Niin hurman lähde tääkin turmaa huokui.

Kuningas skottein, huomaa, huomaa! Tuskin

Miehuuden aseill' oli oikeus lyönyt

Käpälämäkehen nuo käppäät kernit,

Kun Norjan herra, etuansa käyttäin,

Aseilla kirkkailla ja virkein voimin

Jo täytti päälle.

DUNCAN.

Mut Macbeth ja Banquo?

Heit' eikö säikyttänyt tuo?

SOTURI. Heh, kyllä:

Kuin jänis leijonaa, tai varpu kotkaa.

Olivat, totta puhuin, niinkuin tykit

Ladatut kaksin kerroin jyrinällä;

Niin he

Kahdesti kaksin kerroin löivät vastaan.

Veressä kylpeäkö teki mieli,

Vai uutta Golgathaako kuuluks tehdä,

En tiedä minä -

Apua huutaa haavani; ma voivun.

DUNCAN.

Kuin sanas kaunistaa sua haavas; maineen

On maku kummassakin. - Haavur' tuokaa.

(Soturi saatetaan ulos.)

(Rosse tulee.)

Ken tuossa tulee?

MALCOLM.

Jalo Rosse-thani.[2]

LENOX.

Mi kiire hänen silmistänsä vilkkuu?

Hoin katsoo se, ken jotain suurta tietää.

ROSSE.

Jumala kuningasta varjelkoon!

DUNCAN.

No, mistä matka, jalo thani?

ROSSE.

Fifestä, armollinen kuninkaani.

Siell', ilmaa piesten, liput Norjan liehtoo

Väkemme viileäksi. Norja itse

Hirveillä joukoillaan, ja apunansa

Tuo kurja kavaltaja Cawdor-thani,

Aloitti julman taistelun, siks että

Bellonan rautahame sulho,[3] hälle

Ruveten vertaiseksi, - käsi kättä

Ja miekka kavaltajan miekkaa vasten -

Masensi korskan mielen. Lyhyesti:

Me voiton saimme.

DUNCAN.

Mikä suuri onni!

ROSSE.

Niin että nyt Sven, Norjan kuningas,

Meilt' anoo rauhaa. Mutta kaatuneitaan

Ei haudata hän saanut, ennenkuin hän

Saarella pyhän Columbanin maksoi

Viistuhat taaleria yhteiskassaan.

DUNCAN.

Tuo Cawdor luottoan' ei enää petä. -

Julista hälle surma. Macbeth nyt

On Cawdor-thanin arvon perinyt.

ROSSE.

Sen täyttää tahdon koittaa.

DUNCAN.

Hän minkä menetti, sen Macbeth voittaa.

(Lähtevät.)

Kolmas kohtaus.

Nummi.

(Ukkosen jylinää. Samat kolme noitaa tulevat.)

1 NOITA. Miss' olet ollut, sisko?

2 NOITA. Sian tapossa.

3 NOITA. Entä sinä, sisko?

1 NOITA.

Helmastaan laivur'akka kastanjoita

Söi hotki hotkimistaan. "Annas", sanoin:

"Pois hiiteen, noita!" huus se ihrahaaso.

Mies Tiger-laivall' on Aleppoon mennyt;

Mut hännätönnäpä rottana

Perässä ma seilaan seulassa;

Sen ma teen, sen ma teen, sen ma teen.

2 NOITA. Saat tuulen multa.

2 NOITA. Oi, sisko kulta!

3 NOITA. Ma toisen annan.

1 NOITA.

Muut kaikki ma luonani kannan.

Joka sataman ja sopen,

Kaikki ilmansuunnat lopen

Kiertäen ne kaartavat.

Heinäks hänet kuivatan,

Öin ja päivin karkoitan

Unen hänen silmistänsä,

Noidun hänen elämänsä.

Yhdeksästi yhdeksän

Raskaan viikon karsinnan

Hivuen saakestää hän.

Vaikk' en laivaa hukkaan saiskaan,

Myrskyn piestäväks sen paiskaan.

Kas, mikä mulla!

2 NOITA. Näytä, näytä!

1 NOITA.

Laivurin peukalo, näätkös vaan,

Hän hukkui kotimatkallaan.

(Rummun pärrytystä ulkona.)

3 NOITA.

Haa, rummut soi!

Se on Macbeth, oi!

Kaikki. Velhosiskot käsikkäin

Maat ja meret kiitää näin

Hyörin pyörin piirisillä:

Kolme sulle ja kolme mulle

Ja kolme vielä, siit' yheksän tullee.

Seis! - Nyt taika on kohdallaan.

(Macbeth ja Banquo tulevat.)

MACBETH.

Näin julman kaunist' en ole päivää nähnyt.

BANQUO.

Etäälläkö on Fores? - Keitä nuo

Noin kuihtuneet ja pukimeltaan jylhät?

Maan asukkailt' ei näytä he ja sentään

Maan päällä käyvät. Eloss' olettenko,

Ja olennoita, joilta vastuun saapi?

Mua ymmärtävän näytte: kaikin viette

Rosoille huulillenne kurtun sormen.

Näytätten naisilta, mut partanne

Mua kieltää teitä siksi päättämästä.

MACBETH.

Jos voitte, puhukaa! Keit' oletten?

1 NOITA. Oi, terve, Macbeth! Terve, Glamis-thani!

2 NOITA. Oi, terve, Macbeth! Terve, Cawdor-thani!

3 NOITA. Oi, terve, Macbeth! Kuninkaaks saat kerran.

BANQUO.

No, mitä tuijotatte? Säikyttenkö

Noin sulosointuisia uutisia? -

Nimessä totuuden, keit' oletten te?

Kuvitelmia vai tosi-olennoita!

Jalolle kumppanillen' ennustatte

Olevan onnen lisäks[4] suurta valtaa

Ja kruunun toiveita, ett' oikein siitä

Hän hurmaantuu; vaan mulle ette haasta.

Jos ajan kylvön tiedätten ja näette,

Mik' itu nousevi ja mik' ei nouse,

Niin vastatkaa! En kerjää enkä pelkää

En armoanne enkä vihaanne.

1 NOITA. Terve!

2 NOITA. Terve!

3 NOITA. Terve!

1 NOITA. Vähempi kuin Macbeth, ja suurempi.

2 NOITA. Vähemmän onnekas, tok' onnekkaampi.

3 NOITA.

Et kuninkaaksi saa, mut niitä siität.

Macbeth ja Banquo, terve kumpikin!

1 NOITA. Kumpikin terve, Banquo ja Macbeth!

MACBETH.

Seis, hämärät ennustajat! Selvän tahdon.

Kun Sinel kuoli, tulin Glamis-thaniks;

Vaan miten Cawdoriks? Viel' elää Cawdor,

Mies parhaillaan; ja kuninkaaksi pääsö

On luultavaa ja varmaa yhtä vähän

Kuin tulo Cawdoriksi. Mistä saitte

Tuon kumman tiedon? Miks täss' auhdoll' aholl'

Eteemme käytte, moista ennustellen

Profeettain lailla? - Puhukaa, ma vaadin!

(Noidat häviävät.)

BANQUO.

Poreita maall' on niinkuin vesilläkin;

Nuo oli niitä. - Mihin hävisivät?

MACBETH.

Pois ilmaan! Minkä ruumiiks luulit, haihtui

Kuin henki tuuleen. - Voi, kun eivät jääneet!

BANQUO.

Tosi-olennoistako nyt haastelemme,

Vai olemmeko syöneet hulluheinää,

Mi mielen viepi?

MACBETH.

Lapsistanne tulee

Kuninkaita.

BANQUO.

Ja teistä kuningas.

MACBETH.

Ja Cawdor-thani myöskin, eikö niin?

BANQUO.

Niin aivan sanat kuuluivat. - Ken tuossa?

(Rosse ja Angus tulevat.)

ROSSE.

Kuningas onnellisen tiedon saanut

On voitoistas, Macbeth; ja kuullen, kuinka

Kapinan liekiss' alttiiks panit henkes,

Hänessä ihmetys ja kehu kilvan

Sinusta kiistää. Tuosta vaienneena,

Ja päivätyötäs silmäten, hän huomaa

Sun pöyhkäin norjalaisten riviss' aivan

Kamoksumatta surman hirmukuvaa,

Jonk' itse loit. Kuin rakeet taajaan seuras

Sanoma sanomaa, jokainen tuoden

Sun ylistystäs kruunun puoltajana

Ja hänen eteensä sen kaatain.

ANGUS. Meillä

Kuningas sulle laittaa kiitoksensa;

Eteensä sua saattamaan vaan käskee,

Ei sua palkitsemaan.

ROSSE.

Ja vielä korkeamman arvon merkiks

Sua käskee tervehtiä Cawdor-thaniks.

Siis, terve, jalo thani! Se sun arvos.

BANQUO.

Haa! Puhuvatko perkeleetkin totta?

MACBETH.

Viel' elää Cawdor; miksi lainapukuun

Puette mun?

ANGUS.

Hänestä hylky elää;

Mut raskas tuomio painaa hänen päätään,

Jok' on jo surman oma. Norjan kanssa

Pitikö yhtä hän, vai salaa auttoi

Kapinamiestä, vaiko molempiin

Hän maansa turmaks yhtyi, sit' en tiedä;

Maanpetos selvä vaan ja tunnustettu

Kukisti hänet.

MACBETH(syrjään).

Glamis ja Cawdor-thani!

Vaan suurin puuttuu. -

(Ääneen.)

Kiitos vaivastanne!

No, ettekö nyt usko lapsistanne

Tulevan kuninkaita, kun ne, jotka

Tekivät minut Cawdor-thaniksi.

Moist' ennustivat?

BANQUO.

Luottakaa vaan siihen,

Niin halu teissä pian kruunuun syttyy,

Ohitse Cawdor-arvon. Kummallista!

Useinpa, meitä tuhoon vietelläkseen,

Puhuvat hornan henget meille totta;

Rehellisiä pikku-seikoiss' ovat,

Pettääkseen suuremmissa. - Serkut, kuulkaas!

MACBETH(syrjään).

Kaks tosi ennustusta! Oiva johto

Komeaan kuninkuuden näytelmään! -

Tuhansin kiitoksia, hyvät herrat! -

(Syrjään.) Yliluonnollinen kiusaus tuo, ei paha

Se olla voi, ei hyväkään: - jos paha,

Miks onnen esimaun mulle soi se,

Aloittain totuudella? Cawdor olen.

Jos hyvä, miks siis valtaa mieltän' aatos,

Min hirmukuva nostaa hiukset pystyyn

Ja, vastoin luonnon tapaa, kylkiluihin

Sydäntän' jäykkää lyöttää? Tosi kauhu

On mielen hirmuluomain suhteen tyhjää.

Ja pelkkä murhan kuvitus jo jäytää

Olentoani niin, ett' elon kaiken

Tukeuttaa houre tuo, ja mitään muuta

Ei ole, pait se, mikä viel' ei ole.[5]

BANQUO.

Kas kuink' on kumppanimme haltioissaan!

MACBETH(syrjään).

Jos sallimus mun kuninkaaksi tahtoo,

Se kruunatkoon mun myös; en itse liiku.

BANQUO.

Uus arvo ompi niinkuin vieras puku;

Sopivaks vasta tottumus sen tekee.

MACBETH(syrjään).

No, tulkohon jos mitä! Kuluu hetki,

Vaikk' olis myrskyinenkin päivän retki.

BANQUO.

Me teitä odotamme, jalo Macbeth.

MACBETH.

Oi, anteeks! Unhotettuj' asioita

Ajuni raskas hautoo. Hyvät herrat,

Vaivanne kirjass' on, jot' aamuin illoin

Selaillen luen. - Nyt kuninkahan luokse! -

Tapausta mieti, ja kun aika kypsyy

Ja muuten tilaisuutt' on, haastelkaamme

Siit' avomielin sitten.

BANQUO.

Mielist' aivan.

MACBETH.

Mut siksi vaiti! - Tulkaa, ystävät!

(Lähtevät.)

Neljäs kohtaus.

Fores. Huone kuninkaan linnassa.

(Torventoitauksia. Duncan, Malcolm,

Donalbain, Lenox ja seuralaisia tulee.)

DUNCAN.

No, joko mestattu on Cawdor? Eikö

Palanneet ole toimittajat vielä?

MALCOLM.

Ei, herrani; mut puhuttelin miestä,

Jok' oli nähnyt hänen kuolevan.

Hän kertoi, että petoksensa suoraan

Hän tunnusti, teilt' armost' anteeks anoi

Ja syvää katumusta osoitti.

Niin kaunista ei mikään elämässään

Kuin elämästä lähtönsä: hän kuoli,

Kuin olis kuolemaa hän harjoitellut,

Pois heittäin kallehimman kalleutensa

Kuin kalun joutavan.

DUNCAN.

Ei mikään taito

Voimielentilaa kasvoist' arvata.

Ylimys oli hän, ja häneen luotin

Ma ehdottomasti.

(Macbeth, Banquo, Rosse ja Angus tulevat.)

Oi jalo serkku!

Mua kiittämättömyyden synti raskas

Juur' rasitti. Niin kauas eelle ehdit,

Ett'ei sua palkintoni kerkein siipi

Tavoittaa voi. Jos vähemp' olis vaatees,

Ett' tasan kiitoksen ja palkan panna

Ma saattaisin! Nyt ken ne kaikki jaksaa

Sun ansiosi täysin määrin maksaa!

MACBETH.

Velvollisuus ja virka täyttäjänsä